Emännälle piti saada uusi harrastuskaveri pk-lajeja enemmän silmällä pitäen, Napille kaveri ja seuraneiti sekä Mikolle uusi sukkien turma ja harmaiden hiusten aiheuttaja. Lyhyestä virsi kaunis; Elli is in da house!


1576153.jpg

Hyvin Nappi on ottanut uuden tulokkaan vastaan, jakaa ruokansa ja luunsa. Mitään ongelmia en odottanutkaan olevan, enhän muuten näin lyhyellä ikäerolla olisi toista koiraa ottanut. Tilanne kuitenkin on se, että Mikko on vaatinut enemmän Nappia itselleen ja suunnittelee viettävänsä suuren osan tulevasta kesästä ja syksystä treenaten Nappia ja käyden sen kanssa metsällä. Metsästysreissuja tuntuu jo kovasti olevan suunnitelmissa.
Kokonaan en tietenkään Napin treenaamisesta luovu! Käydään edelleen treenailemassa nou-juttuja ja tokoa, ihan kuten ennenkin. Totesin vaan, että mulla on aikaa toisellekin koiralle. Etenkin näin työttömänä kotihengailijana. ;)