Tänään oli taas kalenteriin merkitty ohjatut toko-treenit. Mulla oli jo valmiiksi märät kengät ja vettä tuli edelleenkin taivaalta mutta päätettiin käydä edes hetken aikaa treenailemassa. Ohjelmassa tänään oli luoksetuloa ja seuraamista. Itsenäisesti sai halutessaan treenailla ruutua.

Otin siinä vuoroamme odotellessa Napille sivullesiirymistä ja pieniä pätkiä, 3-5 askelta, seuraamista. Nappi oli jälleen kivan energinen kaveri! Seuraamisessa paikka oli paljon parempi. Oli tiiviimmin sivulla ja piti kontaktia. Ainut että tällä tavalla palkatessa saattaa olla että alkaa vähän edistämään. Se riski on nyt vaan otettava sillä tämä on kuitenkin huomattava parannus aikaisempaan!

Tein myös muutaman luoksetulon ja kaukokäskyjä istu-maahan-istu. Kaikki menivät kivasti. En sitten enää jaksanut odotella märissä kengissä vesisateessa vaan päätin lähteä kesken kaiken pois. Nolostunut Ei ehkä kauniisti tehty ohjaajia kohtaan, mutta jospa hekin pääsivät lähtemään hieman aiemmin kotiin kun me emme olleet siellä enää jonon jatkeena. Muutenkin oli kiva tehdä lyhy ja energinen treeni!