Olen parina iltana käynyt tekemässä metsälenkin yhteydessä hakuruudun Napille. Treenit on menneet kivasti, onkohan yhdesti jäänyt nostaan koipea hakualueelle. Eilen tosiaan ekalla damilla jäi nostaan koipea, puutuin asiaan ja 2 seuraavaa toi hienosti käteen saakka ilman mitään ylimääräisiä kuvioita. Hymy Nenää käyttää kivasti hakualueella. Siihen olen tosi tyytyväinen.

Toissapäivänä ja tänään ollaan myös käyty tekemässä vesinoutoja. Ui kyllä vaikka kuinka sitten kun veteen asti pääsee mutta ekalle damille lähteminen on vielä vähän vaikeaa. Olen myös vaihdellut paikkaa että oppisi menemään uimaan minkälaisesta rannasta tahansa. Tänäänkin ensin piti rantaa pitkin juosta ja ihmetellä mistä sitä lähtisi veteen. Muutaman toiston jälkeen lähtee ihan suoraan siitä mistä sen lähetän. Palautuksissa ei ole mitään ihmeempää.

On mennyt kyllä eteenpäin joten eiköhän me saada suoristusvarmuutta tähän kesän aikana rakennettua.