Eilen käytiin aamusta pitkällä lenkillä metsässä. Harmi kun kultsutytöt eivät ole juoksujensa takia pitkään aikaan päässeet kimppalenkeille. :( On ihan erilaista kun on useempi koira juoksemassa. Lenkin jälkeen kaupan kautta kotia, Nappi sai iiiison luun jota sitten jyrsi onnellisena. Illasta innostuin vielä treenaamaan vähän tokojuttuja ja damin tuomista.

Damitreeni meni ihan jees. Ensin Nappi ei ollut tuoda sitä mulle, mutta kun vaadin siltä kunnolla niin se toimi! Jes! Vika on ollut siis siinä etten ole vaatinut siltä tarpeeksi. Tuli ihan hyvä fiilis, näin jatketaan!

Tänään treenailtiin myös muutaman heiton verran ja meni paremmin kuin eilen. Oikealla linjalla ollaan. Kiitos vaan vinkeistä Hilu ja Pete!

Treenailun jälkeen piti sitten mitata ja punnita poika, säkäkorkeus tällä hetkellä 65,5 cm ja painoa 31,1 kg. Viimeksi mitattu ja punnittu 22.11.07 jolloin Nappi on ollut 63 cm ja 27,4 kg.
Kehitystä siis jälleen tapahtunut, senttejä on tullut lisää 2,5 ja painoa 3,7 kiloa.

Sitten pari negatiivista juttua.
Aamulla löytyi pissaläiskä olkkarista. Onneksi ei ollut matolla. Ei kyllä pitkään aikaan ole tullut mitään vahinkoja sisälle.
Ja toinen juttu on se, että tämmöinen aloittelija noissa näyttelyhommissa ei tiennyt, että näyttelyssä olisi Roppi-pennulle ollut myös pokaali haettavissa. Napero jäi sitten pokaalitta, mutta eipä tuota tunnu asia vaivaavan.