Mentiin kuin mentiin tokotreeneihin vaikka jalka oli edelleen (ja on edelleen) kipeä. Treenasimme hyppyä, seuraamista, ruutua, paikallaoloa ja liikkeestä jääviä liikkeitä. Nappi tuntui välillä keskittyvän enemmän hallin hajuihin kuin treenaamiseen. Nyt kun ikää alkaa olla enemmän niin huomaa kuinka Nappia kiinnostaa hajut, etenkin narttujen, entistä enemmän. Välillä kieltämättä ärsyttää moinen piirre.

Sain kuitenkin hyppyyn Napin innostumaan kivasti kun palkkasin pallolla. Ja Nappi toi mulle siellä palloa, eikä välittänyt ollenkaan muista koirista tms. Hyvähyvä!! :) Myös liikkeestä seisomista otin pallolla ja se oli ok. Ruutu oli myös ihan ok. Paikallaolossa Nappi yllätti, otettiin ihan liikkeenomaisesti paikallaolo. Viereinen koira päätti sitten n. puolessa välissä lähtä ohjaajan luo mutta Nappi tyytyi vain katsomaan sitä. Otti kontaktin minuun ja pysyi paikalla. Jes!

Seuraaminen tökkii edelleen. Oli todella ärsyttävää treenata seuraamista kun Nappi nuuski välillä lattiaa ja välillä tuntui olevan ihan muissa maissa. Pitää tehdä tehokuuri! Jospa sen saisi kuntoon. Napilla tuntuu tuo keskittyminen olevan pielessä joka johtuu varmasti siitä ettei palkka ole riittävä. En ole vielä koittanut pallolla kun pelkään että se menee hyppimiseksi. On se niin erilaista treenata ei niin ahnetta noutajaa....